Etusivu > Blogi > Terhin treenipäiväkirja - Treeniä ennen kisoja

Terhin treenipäiväkirja - Treeniä ennen kisoja

Kirjoittanut Tuuli (26.04.2012)

Maanantai 23.4

Maanantai oli viimeinen päivä tällä viikolla, kun ratsastin kotona. Edessä on viikko Hagenin 4* CDI-kisoissa, joten tänään ratsastin kaikki hevoseni. Viimeisenä päivänä ennen taukoa en aloita mitään uusien asioiden harjoittelua, vaan pidän treenin yleensä yksinkertaisena, jotta niin minulle kuin hevosilleni jää hyvä mieli. On mukavampi lähteä pois kotoa, kun viimeinen harjoituskerta on ollut onnistunut ja positiivinen. Tämä koskee niin kotiin jääviä kuin kisahevosiakin. Varsinkaan kisahevosilta en halua viedä luottamusta harjoittelemalla “liikaa tai väärin” juuri ennen kilpailuja.

Aamu alkoi kahdeksalta uuden hevoseni Finduksen kanssa. Se on 5-vuotias Westfahlen-ruuna, viime vuoden Luxemburgin nuorten hevosten mestaruuksien kakkonen ja tämän vuoden kolmonen. Ostimme sen jo vuosi takaperin, itse olen ratsastanut sitä reilun viikon. Tänään vuorossa oli He A:n liikkeiden harjoittelua, varsinkin vastalaukkaa pitää vielä ratoja varten vahvistaa. Findus mielellään tarjoaa vaihtoja, mitä en niinkään pidä vaarallisena. On kiva huomata, että hevoset osaavat kaikenlasta, mutta helpon A:n rata on kumminkin ilman vaihtoja. Ja sitä paitsi hevosen ilman apujani tekemä vaihto on joka tapauksessa tottelemattomuutta. Joten maltti on valttia, ja jopa Finduksen on opittava odottamaan apujani. Axiksen kanssa otimme kevyesti tänään vain eteen-alas eilisen tarhapäivän jatkeeksi. Edessä on pitkä viikko, ja GP on vasta perjantaina.

Seuraavaksi ratsastin Rashin, joka lähtee myös Hageniin pikkukierrokselle. Kauden avajaiskisat muutama viikko takaperin lupailivat hyvää alkavasta kaudesta: pyhästä yrjöstä tuli 71% ja Inter I-küristä jopa 76%. Hagenissa vastus on tietysti aivan eri luokkaa sekä se, että tämä on vuoden ensimmäinen ulkokisa mietityttää minua. Rash oli viime vuonna usein kovinkin meneväinen, ja useammin kuin kerran kuskasi minua radalla kuin rukkasta… Talven aikana olemme harjoitelleet - yllätys, yllätys: puolipidätteitä!

Doreen, tallimme kuningatar, lähtee myös kilpailuihin. Tammalla osallistun Saksan ammattiratsastajien mestaruuksiin. Sen kanssa toivon kvaalavani semifinaaliin asti, eli jos pääsen GP-Speciaaliin osallistumaan, olen tyytyväinen. Tänään ratsastin osia tavallisesta GP:sta testatakseni Doreenin valmiutta kisaa varten.

Dalou Shanin kanssa leikimme hieman ravin kokoamisen kanssa ja teimme “puolikkaita askeleita”, kuten saksalaiset piaffin alkua kutsuvat. Hiljattain se on oppinut myös vaihtamaan jokaisella, tänään tein ensin muutaman kerran vain edestakaisin molemmista suunnista. Sitten uskaltauduin ensimmäistä kertaa tekemään kolme peräkkäin. Dalou Shan on todella sympaattinen, eikä tällä kerrallakaan edes huomannut, että jokin olisi ollut vaikeaa tai uutta. Ihmetteli varmasti vain, että meneeköhän tässä kohta jalat solmuun.

Thai Peen kanssa treenasimme paljon avo- ja sulkutaivutuksia. Muutaman viikon päästä on taas kisat, joten ohjelmassa oli myös muutama vaihto. Ne eivät tuota tammalle ongelmia ollenkaan, enemmänkin minulla on tekemistä suurehkon tamman kokoamisessa ja laukan lyhentämisessä. Mutta hiljaa hyvä tulee.

Lord Luciano treenasi tänään vaihtoja, ori on vihdoin edistynyt niin pitkälle, että haaveilemme ensimmäisestä GP-startista. 15 jokaisella vaihtoa onnistuu nyt, joten toivon, että pääsisimme vielä tänä vuonna osallistumaan Saksassa ratsastettavaan nuorten hevosten GP-sarjaan. Lopuksi vielä muutama kierros passagea ja lyhyesti piaffea. Piaffi on toinen asia, joka vielä vaatii harjoitteluja. Ori on kovin herkkä ja hermoilee, kun sitä pyytää polkemaan paikallaan. Tahti pitää löytää, ennen kuin radoille päästään.

Herzklee, pippurinen punainen tamma, harjoitteli kokoamisia niin ravissa kuin laukassakin. Vaihteita eteenpäin sillä kyllä on, mutta askeleen lyhentämisessä on vielä usein tekemistä. Samalla pääsin ratsastamaan ravi- ja laukkasulkuja, tänään ne sujuivatkin mutkattomasti.

Päivän päätteeksi saimme Venäjältä vierailun: Caramasov-oriin omistaja tuli tänään ensimmäistä kertaa katsomaan suojattiaan. Caramasov on 13-vuotias Holsteineri, kilpaillut Inter I-tasolla. Ratsastin kaikki tämän tason liikkeet läpi esittäen ja samalla hieman kertoen, mitä olemme viime kuukausina harjoitelleet. Marina oli tyytyväinen näkemäänsä, ja minusta tuntui, että olin kuin valokuvamalli. Marina ja hänen miehensä ottivat varmasti tuhat valokuvaa, joten nyt heillä on varmasti jotain kotiinvietävää.

Näin päivä oli ratsastettavien hevosten osalta pulkassa, sitten suunnittelimme ratsuttajiemme kanssa tulevan viikon aikataulut ja treenisuunnitelmat. He ovat myös viikonloppuna kilpailemassa kansallisissa kilpailuissa Luxemburgissa.

Illalla olikin tiedossa sitten vielä pakkausta, silittämistä, uuden kürin kuuntelua ja kaikkea muuta mukavaa kisoihin valmistautumiseen kuuluvaa.

Terhi

 

Kommentit:

Kirjoittaja Johnie aika
Frankly I think that's abosutlley good stuff.
Jätä vastaus



(Sähköpostiosoitettasi ei näytetä julkisesti.)

Kirjoita kuvassa näkyvät kirjaimet ja numerot.Captcha-koodiKlikkaa kuvaa nähdäksesi toisen captchan.